Viimeinen viikko hurmaavassa Kölnissä 20.11-27.11
20.11-27.11 Maanantaina vihdoin muistin että tämähän on viimeinen maanantaini Kölnissä, olin hyvin pettynyt koska viihdyin tosi hyvin siellä. En todellakaan olisi halunnut lähteä mutta kyllähän se oli pakko. Jatkoin sarjakuvan valmistamista. Tiistaina oli taas minulla ja Karoliinalla molemmilla vapaata ja hän oli varannut meille ajan lähistöllä olevasta kissa kahvilasta. Hyvin herkullista ruokaan ja pehmeää seuraa! Emme kuitenkaan nähneet ihan kaikkia kyseisistä kissoista, mutta näimme ainakin kaksi viidestä. Hyvin söpöä! Kävimme myös ostoksilla, ja ostin itselleni oranssin villapaidan, olen hyvin tyytyväinen ostokseeni sillä se mielestäni sopi minulle tosi hyvin. Kävimme myös joulu markkinoilla työkaverini Salman kanssa, halusin esitellä Karoliinan ja hänet toisilleen. Keskiviikkona en oikeastaan tehnyt muuta kuin tein sarjakuvaa töissä, ja sain sen sitten valmiiksi torstaina. Olen hyvin tyytyväinen siihen. Torstai oli myös viimeinen työpäivä Salmalle jonka me kaikki hyvästelimme...